maanantai 31. tammikuuta 2011

Päiväkodin elämää...

Jaahas…aikaa on vierähtänyt edellisen blogipäivityksen jälkeen mutta nyt tulee taas tekstiä. Verna taisi lupailla viime tekstissä että seuraavalla kerralla kerrotaan työstä ja päiväkodin elämästä…

Eli asutaan päiväkodin yhteydessä, samassa rakennuksessa. Laitetaan muutama kuva varmaankin tuossa perään. Sisäänkäynti on sama päiväkodin kanssa ja aamulla heräämmekin siihen kun ensimmäiset lapsukaiset kirmaavat hihkuen hoitoon…meidän huoneen ikkuna kun on sisäänkäynnin kohdalla ja äänieristys olematon. Niimpä tiedämme jo ennen työpäivän alkua esim. kenen lounasboksi on unohtunut kotiin.

Nukutaan Vernan kanssa samassa huoneessa…onneksi sentään eri sängyissä! Symbioosi on kyllä niin vahva, että välillä ihmetyttää miten olemme selvinneet ilman että olisimme olleet toistemme kurkussa kiinni. Asumus siis koostuu yhteisestä makkarista, vessasta, ”aulasta”, yhdistetystä olohuone+ruokahuoneesta ja keittiöstä, jonka jaamme päiväkodin kanssa. Olohuoneesta on siis näköyhteys päiväkodin puolelle, mutta emmehän ole ikinä ”kotona” kun lapset ovat paikalla, joten eipä tuo haitanne…paitsi aamupala on välillä meluisan puoleista!

Työpäivä alkaa meillä klo 9. Herätyskello pärähtää aina klo 8…työmatkaan kun ei kulu aikaa, niin ehtii mainiosti. Ensimmäiset lapset tulevat aamulla klo 7:30 ja heidät ottaa vastaan Miss Dee. Hän on iäkkäämpi ohjaaja, joka tekee vain muutaman tunnin päiviä. Puoli kymmenen aikoihin laitamme soimaan iiihanan rämpytyksen ”It’s time to clean up!!!” …jolloin lapset kiltisti tai vähän vähemmän kiltisti siivoavat noin tonnin verran leluja lattialta ja istuutuvat kiltisti…tai vähemmän kiltisti lattialle saadakseen luvan mennä vaihtamaan ulkokengät. Oman jännitysmomenttinsa aamuihin tuo Floridan talvi. Jos asteita on esim. +15 harkitsemme jo vakavasti, onko liian kylmä viedä lapset pihalle. Ja suomalaisen korvaan ihan uskomattomalta kuulostaa että syy on se, etteivät vanhemmat huomaa laittaa lapsille tarpeeksi vaatetta mukaan!

Ulkoilun jälkeen on luvassa välipalaa, päivän oppilaan valintaa, kalenterihetkeä, musiikkia/ohjattua leikkiä ja ruokailua. Kun nappulat on ruokittu ja keittiö siivottu koittaa meidän reilun tunnin ruokis. Sen takia niin pitkä, että osa lapsista ottaa päikkärit ja meillä on tilaisuus ottaa yhteyksiä Suomeen. Klo on silloin suomessa 8:30-10:00. Tähän väliin kerron, että lapsia on hoidossa yleensä n. 13-17…eli hulinaa ja vilskettä on niin että välillä uhkaa nousta niin sanotusti jonkinlaista uloketta otsalohkoon. Pidempi tauko tulee siis ajoittain todella tarpeeseen. Ruokiksen jälkeen lapset leikkivät vapaasti sisällä, osa lähtee puolivälissä päivää kotiin, loput tiputellen pitkin iltapäivää. Päiväkoti suljetaan klo 17 , minkä jälkeen Verna ja minä käynnistetään imuri, mikä kuulostaa enemmänkin moottorisahalta…eli kuulovaurio on ilmeinen tämän reissun jälkeen :O Ja joo, myönnetään, otetaan aina vähän varaslähtö tuohon siivoukseen, jotta päästään mahdollisimman aikaseen töistä. Lisäksi meillä on hoidossa poika joka RAKASTAA imurointia…käsittämätön tyyppi!! Eli annamme hänen välillä imuroida ettei tule paha mieli kun joutuu vaan vierestä katselemaan moista himohommaa kuin imurointi. Aina ei voi käsittää mitä lapsen mielessä pyörii, heh!

Alussa mietimme, josko arki-illoista tulee pitkiä näin syrjäisellä seudulla ilman autoa, mutta enemmänkin on kiire myös vapaa-ajalla! On lentopalloa, jumppaa, ruokakauppareissua, ulkona syömistä, American Idolssin katsomista kimpassa, Wallgreens-kosmetiikkashoppailureissuja ja vaikka mitä! J Eli vaikka välillä menee valituksen puolelle niin hei, hyvä ja opettavainen reissu!

Eilen käytiin Disney Worldissa, Magic Kingdomissa! Ihanan lapsellinen paikka! Nähtiin vaikka mitä…3D- Mikkileffa ja vuoristoradassa oltiin ja Minnin talossa vierailtiin ja prinsessoja nähtiin ja älyttömän hieno ilotulitus ja kääk vaikka mitä! Kyllä oli kivaa näin aikuisillakin.

Mutta nyt on sunnuntai-ilta heilahtanut melkein seitsemään ja on aika kokata huomisen aamupuuroja lounas…ja ylihuomisen. Ollaan kokkailtu yllättävän paljon itse. Alkaa kummasti kokkaus kiinnostamaan kun syö New Yorkissa ihan mitä sattuu ja käy vähintään kerran viikossa ulkona syömässä. Päiväkodin ravintola V&M:n Menussa on ollut mm. lihapullia+perunamuusia, tortilloja, kyljyksiä+lohkoperunoita, lihaperunasoselaatikkoa ja tänään on listalla riisipuuroa ja jauhelihakastiketta+spagettia.

-Mirka

Lisäys: Lapset tuovat täällä mukanaan omat eväät, asiaan kuuluvissa eväslaukuissa. Yleisin eväs tähän mennessä on varmasti ollut makaroni juuston kera ja tokana on paahtoleipä hillon tai maapähkinävoin kanssa.. Toisinaan pienehköä kiristystä aiheuttaa ruokahetket, jolloin vajaa 20 vatsaa ovat todella nälkäisiä, itkettää kun iskä laittoi taas väärää leipää ja ohjaaja ei kuule vaikka olen jo 5 kertaa sononut: Teacher I’m done !! Eli meidän näkökulmasta: Syöny nyt vaan vielä, ethän sie oo vielä syöny mitään, et saa herkkuja jos et syö kunnolla.. Odottakaa, ei voida auttaa teitä jokaista yhtä aikaa, eikö olla sanottu että pitää viitata kun on asiaa.. Tääl on ihan hirvittävä meteli, hi guys!! Mutta kertaakaan ei ole vielä mennyt ykskään purkki väärään laukkuun (yhtään ei oo ainakaan palautettu), ja miettikää kaikissa laukuissa ei oo edes nimiä, ja niitä on välillä se 18! Hyvä me!!

-Verna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti